tiistai 24. helmikuuta 2009

Eka kerta selässä

Ensimmäinen kerta Affun selässä onnettomuuden jälkeen. Hirvitti hiukkasen, odotin jonkinlaista rodeoo ja varauduin siihen pyytämällä kaverin soittamaan ambulanssia tarvittaessa ja kaivamalla turvaliivin kaapin perukoilta. 

Poni oli jo satuloidessa tosi rauhallinen. Seisoi suunnilleen paikoillaan pesarissa ja seurasi valppaana harjaamista ja satuloimista. Ei ollut mitään hevosesta johtuvia ongelmia, hän oli kerrankin ainoastaan kauniisti. Talutin maneesiin ja nousin heti vaan selkään sen kummempia kyselemättä. Affu oli vähän hämmästynyt, mutta talusteli ihan lunkisti ympäri maneesia. Ei pukittanut kertaakaan, loikkasi vain kaksi kertaa jonkun ulkoa kuuluvan äänen innoittamana. Kaverin kommentti oli "te näytätte söpöiltä".

Käveltiin ensin ihan vapaasti ja sitten vähän taivuteltiin ja tehtiin kiemurauria. Taipui ja kääntyi ihanasti pelkällä painolla ja pohkeilla, ja malttoi pysyä aika pitkässä muodossakin. Reilun kahdenkymmenen minuutin ratsastelun jälkeen tulin alas ja otin varusteet pois, Affu seisoi ihan hievahtamatta paikoillaan. Kävelin seinustalle, Affu seurasi turpa olkapäällä. Tuntui kysyvän ensin luvan, ja kun sen sai, käveli kauemmas piehtaroimaan. Muutama kierros liitoravia ympäri ja sitten talliin syömään porkkanoita. Vaikutti poni vähintäänkin tyytyväiseltä itseensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti