Pientä damagea ja ihana tyttö

Affu löysi taas elämänsä naisen. Tuo ihana tyttö muutti tallille tänään ja sekoitti Affun pään. Merfi, pieni suloinen täykkäritamma, tuli juuri pesaria vastapäiseen karsinaan, kun oltiin lähdössä ratsastamaan. Affu roikkui niin lähellä kun vaan pystyi, ja katseli ihastuneena Merfin pyörimistä. Millään ei olisi malttanut lähteä maneesiin, ja keskittyi siellä tasan siihen asti, että Merfi tuli perässä. Meni ihan kaula rullalle ja yritti näyttää mahdollisimman hyvältä kun juttelin Merfin ihmisen Sandran kanssa. Naureskeltiin hiukan Affun yritykselle näyttää hyvältä, Merfiä ei näyttänyt juuri kiinnostavan.

Olin juuri tulossa alas selästä tien puoleisessa päädyssä, kun ulkoa kuului kolahdus ja Affu hyppäsi suoraan mua päin. Ei onneksi ollut vielä jalat maassa, koska silloin olisin jäänyt alle. Nyt sain jalat kunnolla maahan vasta kun Affu oli jo pyörähtänyt ympäri, eikä ehtinyt käydä pahasti. Niin pelottava ääni se ei ollut, etteikö Affu olis samantien rauhoittunut ja kävelyt nätisti kun talutin muutaman kierroksen. Taisin kuitenkin saada jo valmiiks vammaseen polveen vähän osumaa, astuminen tuntui vähän oudolta ja myöhemmin huomasin että vähän kaikki muukin tuntuu oudolta. Affu parka ei ymmärtänyt tehneensä mitään pahaa, mutta mulla teki vähän kipeetä.

Affu lenkkeilytti tänään myös Anskua, joka nakitettiin korjaamaan Affun tarhan väliaita. Poni oli purkanut turhautumisensa syömällä yhden tolpan poikki. Se oli tehty aika nätisti, taitaa löytyä suvusta majavia.

Superponi

Tallilla käyminen maistuu ja koko ajan hymyilyttää, poni on ollut ihan super. Ystäväiseni Lilli Lahdesta oli eilen mukanani tallilla, ja käveli Affulla kun menin itse Nötillä. Hirvitti vähän, ettei Affu käyttäydy yhtään ja tulee ihan fiasko siitäkin, mutta meni tosi hyvin. Oli helpottavaa, kun sai tehdä omia juttujaan ja Lilli pärjäsi Affun kanssa ilman, että piti olla koko ajan neuvomassa. Lillin hevonen Lady on selvästi kouluttanut Lillin niin hyväksi, ettei Affun kanssa ollut mitään ongelmia. 

Tallusteltiin yhdessä reilu puoli tuntia maneesissa, ja kerran vaan hevoset päätti oikeen yhdessä pelästyä ja kirmata toiseen päähän maneesia. Affu haki vähän taas turpaa ryntäisiin pitkin ohjinkin, mutta muuten meni kivasti. Tänään tein vähän töitä käynnissä, ja haki vähän pidempää muotoakin. Affun mielestä on ollut ihan ylettömän ällöttävää kun ohjia otetaan tuntumalle, mutta tänään malttoi kulkea välillä repimättä niitäkään pois. 35 min hujahti tosi nopeasti ja hymy levisi koko ajan lähemmäs korvia. Kiva tehdä töitä kun siitä on jotain hyötyä. Affun hetkellinen ahdistus on helpottanut kun pääsi tekemään vähän töitä taas, tallityöntekijä Anna sanoi, että se oli tänään aamulla ollut rauhallisempi kun kertaakaan toipumisen aikana, ei ollut edes yrittänyt purra ohi kulkevia hevosia. (;

Eka kerta selässä

Ensimmäinen kerta Affun selässä onnettomuuden jälkeen. Hirvitti hiukkasen, odotin jonkinlaista rodeoo ja varauduin siihen pyytämällä kaverin soittamaan ambulanssia tarvittaessa ja kaivamalla turvaliivin kaapin perukoilta. 

Poni oli jo satuloidessa tosi rauhallinen. Seisoi suunnilleen paikoillaan pesarissa ja seurasi valppaana harjaamista ja satuloimista. Ei ollut mitään hevosesta johtuvia ongelmia, hän oli kerrankin ainoastaan kauniisti. Talutin maneesiin ja nousin heti vaan selkään sen kummempia kyselemättä. Affu oli vähän hämmästynyt, mutta talusteli ihan lunkisti ympäri maneesia. Ei pukittanut kertaakaan, loikkasi vain kaksi kertaa jonkun ulkoa kuuluvan äänen innoittamana. Kaverin kommentti oli "te näytätte söpöiltä".

Käveltiin ensin ihan vapaasti ja sitten vähän taivuteltiin ja tehtiin kiemurauria. Taipui ja kääntyi ihanasti pelkällä painolla ja pohkeilla, ja malttoi pysyä aika pitkässä muodossakin. Reilun kahdenkymmenen minuutin ratsastelun jälkeen tulin alas ja otin varusteet pois, Affu seisoi ihan hievahtamatta paikoillaan. Kävelin seinustalle, Affu seurasi turpa olkapäällä. Tuntui kysyvän ensin luvan, ja kun sen sai, käveli kauemmas piehtaroimaan. Muutama kierros liitoravia ympäri ja sitten talliin syömään porkkanoita. Vaikutti poni vähintäänkin tyytyväiseltä itseensä.

Riehuponi

Pesukarsinassa oleminen on jo ihan normaalia, eikä sitä tarvi enää kauheesti miettiä. Tänään piti miettiä kaikkia uusia kamalan kamalia asioita, joista Affu ei millään meinannut selvitä. Ensimmäisen kerran aikoihin oli suojat jalassa, niin piti nostella jalkoja kuin ei osaisi käyttää niitä enää. Käveltiin ensin kiltisti maneesissa, oli jopa aika rauhallinen meininki(vaan yks paskisloikka). Kävelytyksen jälkeen otin loimen pois, päästin ponin irti ja odotin kauhulla mitä se tekee. 

Koko talven keräytynyt ahdistus purkautui yllättävän nopeasti. Noin kymmenessä minuutissa ehti kyllikseen juosta ja pukitella, sen jälkeen ravailla(keskiympyrällä, ihme koulurynkkyponi o.O) ja kävellä ja piehtaroida muutamaan kertaan. Piehtaroiminen maneesin hiekassa(joka ei ihan yhdellä harjaamisella lähdekään pois karvasta, suojista, suitsista jne..) oli Affun mielestä tosi mukavaa. Arvelinkin sen olevan, mutta silti hymyilytti miten huolella paikka piti valita, jostain käsittämättömästä syystä ihan seinän vierestä, ja sitten nousta ylös ja etsiä uusi paikka toista puolta varten.

Käveltiin vielä ennen kun mentiin sisälle, ja rentous oli ihan toisenlaista. Affu oli todella tyytyväisen oloinen, tuuppi turvallaan selkään ja tuntui hymyilevän koko olemuksellaan. Tallissa virittelin lämppärisuojista kylmäyssuojat lumippusseilla, Affua vähän ihmetytti se, mutta seisoi niiden kanssa tyytyväisen oloisena. Jalat oli vähän lämpimät ja nesteiset, enemmän ihmettelisin jos ei olisi ollut, mutta hetken kylmäyksellä oli hyvät eikä enää Nötillä ratsastamasta tullessa ollut mitään ihmeellistä. Oli kiva viedä poni takaisin tarhaan, kun se vielä reilun tunnin karsinassa seistyään jaksoi hymyillä ja jäi tarhaan seisoskelemaan tyytyväisen oloisena.

Hyvää kunnes ei niin hyvää

Ihmettelin tuossa yhtenä päivänä, miten niin fiksu ja virkeä hevonen, kuin Affu, jaksa vain möllötellä tarhassa ja möllötellä karsinassa. Ei olis varmaan pitänyt ajatellakaan sellaista, eihän mikään hyvä kestä kun sen huomaa. Torstaina oli ainakin kaksi jalkaa polkaistu hokilla auki, mutta en nähnyt mitään erityistä riehumista. Tänään tein aamutallia ja aamulla ei juurikaan riehunut, vaikka olen vähän kuullut, että aamut on ollut vähän härdelliä.

Lähdin ennen päiväruokia kotiin syömään ja tulin myöhemmin liikuttamaan Affua. Se oli siinä välissä (olin reilun tunnin pois) riehunut niin paljon, että oli otettu sisään kun ei yksin ulkona rauhoittunut. Käveltiin maastossa puolisen tuntia ja kaverini Sandra oli kameramiehenä mukana. Poni oli ihan pöllö, homppupompuloikkia ja kaiki oli kauheen pelottavaa ja kamalaa. 

Ajattelin siinä ja myöhemmin puhuin Hannan kanssa puhelimessa, että täytyy antaa sen purkaa paineensa hallitusti, ettei vaan riko itseään tarhassa riehuessa. Eihän se mikään ihme ole, että jalka nousee, kun purkaa parin kuukauden paineet kerralla. Täytyy siis huomenna kävelyttää se lämpimäksi ja antaa sitten juosta maneesissa, eikä voi kuin rukoilla ettei se mene rikki. Ei kyllä vaikuta enää millään lailla köyhältä tai kipeältä, kamala tekemisen puute vain vaivaa. Sain luvan kaataa kuusia tarhaan syötäväksi, ettei tuhoa aitojakin turhautuneisuuttaan. Ensi viikolla tulee kaksi uutta hevosta, ja joku on pakko laittaa Affun tarhanaapuriksi, toivottavasti kukaan ei syö ketään ja aidat kestää.

Pelottava pesukarsina

Laitoin Affun eilen hetken mielijohteesta pesukarsinaan. Hain sitä tarhasta ja aistin jo siinä pientä pöllöilyä ilmassa. Kun menin pesukarsinaan, Affu pysähtyi keskelle käytävää ja puhalteli siinä ihan järkyttyneenä. Juttelin jotain mukavia ja maanittelin vähän, ja poni uskalsi tulla sisälle asti ja vieläpä kääntyä oikein päin. Heitin narun kaulalle ja laitoin pesarin narut toisiinsa kiinni ettei tuu mieleenkään lähteä kälppimään siitä. Keräilin ämpärit seinän päältä turvaan Affun vain ihmetellessä kamalan järkyttävää pesaria jossa ei voi niin pieni ja viaton hevonen millään osata olla.

Yhtäkkiä Affu tajusi narujen olevan kiinni, ja hyppäsi aivan paniikissa niin paljon taakse päin kun pystyi. Hiukan tuli nolostunut ilme naamalle kun hän tajusi, ettei ole kiinni niissä naruissa vaikka narut onkin kiinni. Pesin hokinpolkeman ja harjailin siinä ja poni seisoi vähän liioitellun kiltisti paikoillaan. Se on mun pikku enkeli...

Tänään uudet pesariharjoitukset. Ensin oli vähintään yhtä kamalaa kun eilen, ei millään voinut tulla siihen kun ties mitä mörköjä sieltä oikeen löytyy. Sitten piti yrittää paeta tilannetta juoksemalla pois, mutta kun sittenkin päätettiin seistä paikallaan, se onnistui varsin mallikkaasti. Riimunnaru oli jopa löysästi kiinni toisiinsa kiinnitetyissä naruissa ja silti pystyi seisomaan hiljaa paikallaan. Toinen hevonenkin käveli ohi eikä tarvinnut syödä sitä. Kolisevat ämpärit on pahin uhka, jota pesukarsinassa on kohdattu. Niistäkin selvästi voi selvitä, joten taidetaan päästä oikeesti pesulle siihen pesariin kun pakkaset vähän hellittää.

Kuinkas sitten kävikään

Se, miten mä astuin Affun tarinaan, tai toisin päin, on vähän kun jostain satukirjasta. Olin ratsastanut Affulla muutaman kerran, koska sen omistaja ei pystynyt itse ratsastamaan. Ratsastin niin montaa muutakin hevosta, että Affu oli vain yksi muiden joukossa. Joulukuun alussa istuin sunnuntai-iltana puoliunessa junassa, kun ystäväni Eevu soitti. Eevu ei silloin edes ihan tarkkaan tiennyt, mitä on tapahtunut, mutta sen verran, että Affu on loukannut itsensä tarhan aitaan.

Seuraavana iltana kun menin tallille, Affu nuokkui karsinassaan pienessä lääkepöllyssä. En varmaan koskaan unohda sitä, kun se painoi päänsä syliin ja oli kuin itkisi pahaa oloaan. Turpa tikattuna ja selän ja takajalan lihakset sökönä Affu seisoi kaksi viikkoa karsinassaan ja kerjäsi rapsutuksia aina ohi kulkiessaan. Seisoin siinä monta hetkeä silitellen Affua ja tapaturmahetkellä paikalla olleiden mietteitä kuunnellen. Kaikki olivat silloin enemmän ta vähemmän huolissaan, eikä edes ihan syyttä. 

Affu oli yrittänyt hypätä viereisessä tarhassa olleen tamman tarhaan, mutta jäänyt aidan päälle killumaan, ennen kuin pääsi toiseen tarhaan. Aita on metalliputkea, joka ei mennyt kuin vähän mutkalle kun iso hevonen hyppäsi sen päälle. Hevonen menikin sitten vähän enemmän mutkalle. Tamma ei ollut järin ihastunut Affun lähentely-yritykseen, vaan potkaisi turpaan kun toinen tuli liian lähelle. Lopulta verta valuva ja ihanasta naisesta sekopäinen Affu saatiin sisälle.

Onni oli myötä sen verran, että paraneminen alkoi hitaasti mutta varmasti. Vuosi vaihtui ja kevät lähestyi, Affu sai jo tarhailla normaalisti. Lupasin Affun omistajalle, Johannalle, että voin kävelyttää Affua kun on sen aika. Lopulta tammikuun lopussa irtosi eläinlääkäriltä lupa kävelytykseen. Ensin 15 minuuttia talutusta liinassa. Se sujui yllättävää kyllä ilman suurempaa loikkimista, vaikka olikin pitkä lepo takana. 

Ikävää kyllä, tai miten sen nyt ottaa, Johanna ei pystynyt pitää Affua itsellään. Halusin sen itselleni, vaikka tiesin, ettei meillä ole varaa ylläpitää sitä. Yritin tyytyä kohtalooni, mutta soitin kuitenkin siskolleni ja valitin koko kurjuuden siitä, etten uskalla edes sanoa isille että haluan hevosen vaikka rahaa ei ole. Sisko kuunteli hiljaa ja kyseli välillä tarkentavia kysymyksiä Affusta ja sen kuntoutuksesta ja sellaisesta. "Kuulostaa hyvältä, otetaan se", sisko sanoi kun olin saanut asiani puhuttua ja vihdoin vaikenin. Olin ihan kujalla, en ollut oikeastaan edes ajatellut sellaista vaihtoehtoa. 

Asiat eteni, keskusteltiin hevosesta ja varusteista ja paperit tehtiin lopulta ystävänpäivänä. En ollut itse edes paikalla, mutta sisko soitti ostaneensa minulle hevosen muodolliseen yhden euron hintaan. Se kuulostaa niin uskomattomalta, että tuntuu typerältä edes yrittää kertoa kenellekään. "Aina ei mene nallekarkit tasan" oli yhden kaverin hiukan katkera kommentti. Kun ensimmäisen kerran talutin omaa hevosta oli hymy korvissa, vaikka mikään ei oikeastaan muuttunut. Omistajanvaihdos vaikutti lähinnä siihen, että pitää siivota tarha itse kun Johannan mies ei käy sitä enää siivoamassa. Viikko melkein on jo kulunut, ja edeleen on hymy korvissa kun tallustelen ympäri maneesia poni liinassa.