sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Ensimmäinen maastoreissu = ensimmäinen hallitsematon jalkautuminen

Keksin hyvän idean. Lauantaiaamu, ei juuri ketään tallilla, hyvä ilma, Eevu messissä. Lähdetään maastoon! Kävelin ensin maneesissa sen aikaa kun Eevu laittoi Nötin kuntoon (=45min...). Mentiin Eevun tekemää puomiharjoitusta, puomeja kahdeksikolla ja pysähdyksiä puomien välissä. Meni tosi hyvin, ehdittiin tehdä sitä ihan rauhassa kun Eevu ei tunnetusti ole kovin nopea. Kävin reilun puolen tunnin jälkeen hoputtamassa Eevua ja mentiin hetkeksi palloilemaan kentälle. Olin vähän melkein yllättynyt siitä, että Affu meni kentälle ihan kyselemättä. Siellä pysyminen oli sitten eri juttu, mutta saatiin kuitenkin hetki siinä käveltyä. Ehkä lunta oli vähän liikaa mihinkään järkevään.

Eevu ja Nötti selvis lopulta ulos, ja lähdettiin kävelemään. Ehdin jo hämmästyä siitä, miten hyvin päästiin pois pihasta ja jopa pikkutallin hevosten ohi. Ei sitten kuitenkaan kauheen pitkälle päästykään. Nötti säpsähti jotain hyvin nöttimäiseen tapaan heilauttaen hiukan päätään, Affu luuli että tulee hevosensyöjämörköjä ja pyörähti hyvinkin näppärästi ympäri. En ehtinyt kauheesti ajatella kun jo löysin itseni maasta, sen verran selvillä elämästä että pidin ohjista kiinni. Affu ei onneks kauan jaksanut riuhtoa vaan päätti seistä vieressä kunnes nousen ylös. Lunta oli paidan alla ja housuissa ja joka paikassa, mutta ei muita vammoja. 

Päätettiin pistää poni kuriin sillä tavoin että Eevu kiipesi kyytiin ja mä menin Nötillä. Loppumatka menikin sitten hyvin, pientä kyttäämistä mutta ei uskaltanut edes kunnolla pysähdellä kun läsnä oli Eevu ja koulupiiska. Eevu pystyi jopa puhumaan pankkineuvojan kanssa puhelimessa lähes häiriöttä. 

Hevoseen ei tullut mitään vammoja vaikka vähän riehuttiin, ja itsekin huomasin vasta tänään, kun otin ohjat käteen, että oikean käden(jolla pidin ohjista kiinni) nimetön on tosi kipee ja hiukan turvoksissa. Siinä on ehkä joku henkinen mustelma, mutta kipeä se ainakin on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti